Jani Johansén

PUSU Ambassador / Rovaniemi, Finland

Ulkoilmailun nörtti ja vapaiden kantapäiden reliikki. Matkan aikana on ristitty nimellä Telemark keisari.

Kun laskemista on tehnyt tarpeeksi kauan niin siitä tulee itseilmaisun muoto. Omaa ilmaisua haluaa kehittää suuntaan jota on ja edustaa. Itsellä mäessä mennyt about vuodesta 1981 ja telemark-suksilla kyykäten vuodesta -93. Siinä on päässyt hiomaan touhusta turhat itselle kuulumattomat särmät pois. Laskemisen ansiosta on elämässä tapahtunut kaikki parhaat asiat. Tavannut tärkeimmät ihmiset ja päässyt tekemään unohtumattomimmat elämykset.

Oma laskutyylini pyrkii olemaan leikkisä. Tykkään monen lumilautailijan tavasta nähdä mäki leikkikenttänä. Pikku hyppyjä ja släshejä pitkin matkaa. Koko kropan käyttäminen käännöksessä on telemark-hiihtelyn suola. Tellussahan saa tehdä molemmille puolille lautalijan cutback käännöksiä. Mun mielestä huonoa lunta ei ole olemassa, oma laskeminen muovaantuu siten että saisin olosuhteista eniten iloa.

Olen ollut PUSU-fani firman ensimmäisestä päivästä alkaen. Ennen yhteistyön alkamista unelma oli että hankin jossain vaiheessa nämä kauniit puupintaiset sukset. Kun tähdet olivat oikeassa asennossa ja uskalsin avata suuni, pääsin mukaan rosteriin. Oltiin ajateltu toisiamme. Miten kaunista. 

Laskijalle on ehkä suurin kunnia ja saavutus päästä suunnittelemaan mieleistä laskuvälinettä. PUSUn kanssa näin on päässyt käymään. Siksi alkuperäinen unelma siitä että saa hankittua kauniit puupintaiset sukset on toteutunut, upgreidaantunut ja multiploitunut. 

Leave a comment

This site is protected by hCaptcha and the hCaptcha Privacy Policy and Terms of Service apply.

Reading next

Riku Laakso
Fredrik Aspö

PUSU Ambassadors

See all
Juho Knuuttila
Veikko Pirttinen

Veikko Pirttinen

Helsinki, Finland

Vilde Bergstuen

Vilde Bergstuen

Sauda, Norway

Okko Nieminen

Okko Nieminen

Levi, Finland

Fredrik Aspö

Fredrik Aspö

Lyngen, Norway

Jani Johansén

Jani Johansén

Rovaniemi, Finland